Tuhansien ideoiden päivä
Ideointia musiikin tahdissaKaupunkilaiset osallistuivat joukolla WDC Helsinki 2012 –suunnitteluun. Ideointipäivän aikana kerättiin arviolta yli kaksi tuhatta ideaa paremmasta kaupungista yli sadassa tapahtumassa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Lahdessa. Osa ideoista on jo ehditty siirtää nähtäväksi verkkoon. Ideointi verkossa jatkuu toukokuun loppuun saakka.
Keskeisiä esiin nousseita teemoja olivat halu kehittää kaupunkeja pitkäjänteisesti ja kestävästi, toive monenlaisesta kansainvälisestä yhteistoiminnasta sekä viihtyvyyden parantaminen. Paljon ideoitiin myös liikennettä ja toimivampaa jätehuoltoa. Kaupunginosien omaleimaista kehittämistä pidettiin tärkeänä.
“Kaikki ideointitapahtumissa kerätyt ideat siirretään verkkoon.
Ideointiajan päätyttyä Hub Helsinki koostaa saadut ideat
kokonaisuuksiksi ja teemoiksi, jotka toimitetaan WDC Helsinki 2012 -suunnittelutyön tueksi?, kertoo Sami Oinonen Hub Helsingistä, joka vastaa ideoiden koostamisesta.
Ideointipäivä oli ensimmäinen varsinainen WDC Helsinki 2012
-tapahtuma. Ideointipäivään osallistumisen perusteella on selvää, että kaupunkilaiset ovat tietoisia hankkeesta ja lähtivät ilolla ideoimaan.
Ideointiin osallistuttiin innokkaasti. Ideapartioita
oltiin paikoin odottamassa ja satunnaisestikin kohdatut ihmiset
kokivat osallistumisen merkittäväksi. Yksin Lahdessa täytettiin
neljäsataa ideakorttia.
“Ihmiset halusivat osallistua ja antaa oman panoksensa. Olin
vaikuttunut siitä, että kaupunkilaiset pitivät mahdollisuutta
osallistua merkityksellisenä. Monenlaiset yhteisöt kokevat hankkeen omakseen ja miettivät, miten designin avulla heidän toimintaansa voisi kehittää?, toteaa WDC Helsinki 2012 -valmistelutyötä johtava Pekka Timonen.